tekeleit ja turinoit

Kuka arvaa paikan…?

Kuva otettu eilen 12.5.2009 lentokoneesta matkalla jostakin jonnekin…

Uusia neulomuksia ja kevään odottelua…

Blogissani on ollut hiljaista, kun olen ollut innostunut neulomisesta ja ulkoilusta. Maaliskuun loppupuolella oli ihana hankikeli monena päivänä. Niinpä minäkin innostuin menemään pulkkamäkeen lasten kanssa. Illat sitten ovatkin menneet töiden ja neulomusten parissa…

Raidalliset hartiahuivit olen tehnyt Suuren Käsityölehden (8/2006) ohjeella. Lankoina olivat Sandnesin Chili, Kitten Mohair ja Mandarin Classic -langat. Sinisävyisen tein ohjeen mukaan 10:n puikoilla, mutta vasen käteni ei niin suurista puikoista tykännyt. Niinpä punasävyisen tein 9:n puikoilla. Molemmat ovat menneet jo eteenpäin. Nyt työn alla on neljäs huivi tällä ohjeella. Jos ihmettelit laskutaitoani, niin ensimmäisen tein jo heti tuon lehden ilmestyttyä syksyllä 2006.

Tuli tässä piipahdettua katsomassa Tukholman kevättä… Lauantaina oli Tukholmassa jo kesäisen lämmin ja aurinkoinen keli. Söin jo kevään ensimmäisen jäätelönkin ulkosalla. Harmitti tulla takaisin tänne harmaaseen ja kylmään kotimaahan. Täytyy nyt vain lohduttautua sillä, että kerran lämmin on jo noin lähellä, niin eiköhän se sieltä tännekin päin tule pian…

Aurinkoista kevätmieltä kaikille blogini lukijoille!

Vihdoinkin…

Uskalsin kokeilla neulomista käsitapaturmani jälkeen. Käsi on vahvistunut koko ajan, vaikka välillä on vieläkin kipuja. No, nyt ainakin… Eli ei se käsi niin kamalasti tykännyt neulomisesta, mutta tulipa tehtyä kämmekkäät lapasen mallia soveltaen. Novitan sivuilta löytyy hyvä peruslapasen ohje. Lankana oli Austermannin Alpaca Silk (80% alpakkaa ja 20% silkkiä). Lanka oli tosi helppoa ja mukavaa neuloa. Kämmekkäistä tuli pehmoisen lämpimät. Vielä ne tosin odottavat päättelyä, sillä käden täytyy antaa välillä ”toipua”.

Täysikuu valaisi ja valvotti…

Työtä, pohtimista, iloa ja oppimisen elämyksiä – sitä on työni. Nautin työstäni kun saan keskittyä olennaiseen eli oman luokkani opettamiseen…

Nukkekotijutut ja muut käsityöt ovat olleet jäähyllä. Niiden sijaan olen nauttinut valokuvaamisesta ja kuvien kautta välittyvistä tunneviesteistä. On ihana palata viime viikonloppuna ottamaani mummun 90-vuotiskuvaan yhä uudelleen ja tuntea se lämpö, mikä hänen silmistään kuvassa välittyy. Kuvilla voi todellakin kertoa paljon…

Kuvarikasta ja rentouttavaa hiihtolomaa kaikille! Itse en vielä ladulle tällä kädellä uskalla lähteä… Käsi on voinut päivä päivältä paremmin ja olen voinut iloita siitä, ettei kipulääkkeitä tarvitse enää niin usein kuin aiemmin. Ehkäpä pääsen kohta neulomaan, virkkaamaan, tikuttamaan, ompelemaan jne.

Takaisin rutiineihin?

Koulussa oli kivaa! Lämpimästi lapset halasivat ja olivat iloissaan oman opettajan paluusta. Itse huomasin melkein kolmen kuukauden tauon työnteossa tehneen hyvää niin henkisesti kuin fyysisestikin. Jälleen kerran sitä huomasi kaikella olevan tarkoituksensa. Mutta… kotiin tullessa olen ollut todella väsynyt. Päiväunet ovat olleet tarpeen. Särkylääkkeen avulla käsi jaksaa päivän ilman suurempaa kipua. Mitä enemmän sitä tulee päivän aikana käyttäneeksi sitä kipeämpi se illalla on. Toisaalta sen käyttäminenhän sitä parasta kuntoutusta on.

Haluan jatkossa rytmittää päiväni niin, että jää aikaa perheelle ja harrastuksille enemmän kuin ennen sairaslomaa. Luulenpa, että vasta hiihtoloman jälkeen pääsee niin kotona kuin töissäkin ns. normaalirytmiin.  Niin ja pitäisihän sitä jostain jäädä aikaa mediakasvatuksen opinnoillekin. Joten voipi olla niin, että blogissa on hiljaisempaa lähiviikkoina tai voihan se olla niinkin ettei ole – eihän sitä savolainen oikein tiiä miten tekköö…

Töihin…

Käsi on nyt siinä kunnossa, että töihin saa mennä. Jospa sitä kohta pystyisi näpertelemään jotain nukkikseenkin… Puolisen vuotta on kuulema vielä sellaista toipilasaikaa, jonka aikana käden pitäisi myös tuntoaistin suhteen tervehtyä. Kipulääkkeeitä vielä tarvitaan, jotta käsi ei pääse liikaa hallitsemaan elämää.

Osaakohan sitä enää mitään töissä? Varmaan oma aikansa menee siinä, että hahmottaa sen mitä kaikkea oppilaat ovat ehtineet tässä ajassa oppia ja mitä on vielä jäljellä tämän vuoden opetussuunnitelmasta.

Luottavaisin ja iloisin mielin menen huomenna töihin. Siitä sitten lähtee normaalit arkikuviot rullaamaan omine haasteineen… Voimia ja iloista mieltä jokaiselle blogini lukijalle arkeen!

Uusia kalusteita…

Kun on kotona sairaslomalla, niin on aikaa miettiä uutta sisustusta. Tällä kertaa nukkiskoossa. Tilasin Nukkekoti ja Lelusta tämän ihastuttavan kokonaisuuden. Tuntui kuin nukkiksen olohuoneeseen olisi tullut lisää tilaa ja avaruutta. Olen tyytyväinen hyllyyn.

Keittion pöydän ääreen ei Nukkis1:n perhe mahdu yhdessä syömään ennen kuin hommaa tuoleja jostain lisää. Toisaalta en ole vielä aivan varma siitä, kuinka moni tämän hetkisistä asukkaista muuttaa jatkossa Nukkis2:n koululuokkaan. Koululuokan sisustustaminen sai uutta intoa turinakävelyltä, kun minua hemmoteltiin ihanilla nukkisjutuilla. Kiitos vielä kerran niistä! Laitan niistä kuvia sitten kun ne ovat asettuneet mukavasti koululuokkaan. Osa esineistä miettii vielä paikkaansa.

Hyvin mietitty on puoliksi tehty eli en halua kiirehtiä tuon Nukkis2:n luokkahuoneen kanssa. Jokohan jossain päin maailmaa koulutetaan nukkekodin sisustusarkkitehtejä? Toivottavasti ei, sillä silloin tästä harrastuksesta katoaa luovuuden ja oman ilmaisun ilo. Jokainen nukkekotiharrastaja laittaa kuitenkin jotain itsestään nukkekoteihinsa. Jokainen nukkekoti on ainutlaatuinen. Niinpä jokaista nukkekotia voi jäädä katselemaan pitkäksi aikaa ja antaa mielikuvituksen laukata…

Kirppislöytö

Tällainen pelle tarttui mukaan turinakävelyltä, jolla ajankulku yllätti. Äidit eivät olleet ajoissa takaisin kotona, kun niin kovasti innostuivat turisemaan. Ihanaa oli turista ja huomata samankaltaisuuksia niin kokemuksissa kuin elämässäkin. Turinakävelyt laskevat todistetusti myös verenpainetta…

Pelle viehätti velttoudellaan ja ilmeellään. Joku on sen ommellut itse, varmaan rakkaudella. Pelle on ollut käytössä, sillä kengät ovat rispaantuneet ja jalat irronneet vartalosta. Silti tai varmaan juuri siksi se on viehättävä. Olisi mukava tietää pellen tarina ja miksi se oli päätynyt kirppikselle.

Jokaisella itsetehdyllä esineellä on oma tarinansa. Aivan kuten valokuvaamme läheisiämme rakkaudesta, niin myös rakkaudella teemme läheisillemme itse esineitä, nukkeja, nalleja, korulippaita jne. Pienet virheet tekevät esineestä persoonallisemman. Virheet tai kulumisen jäljet eivät tee itsetehdystä esineestä käyttökelvotonta, vaan tuovat sille särmää. Kunpa osaisimme arvostaa entistä enemmän myös toinen toisissamme tuota elämän tuomaa särmää. Jokainen meistä on arvokas ja tärkeä omalla paikallaan.

Pohjalainen vai savolainen nukkeperhe?

Perjantaina sain postista mukavan paketin. Osa sen sisällöstä liittyi nukkekotiin, joka on vasta jossain mielen sopukoissa ajatusasteella. Mutta jotain siihen on jo tuon paketin myötä konkreettisesti olemassa eli perhe, jonka työstämiseen menee varmaan ensi kesänä useampi tunti (hiominen, maalaaminen, vartalot ja vaatteet). Käsi pakottaa nyt vain tyytymään suunnitteluun, mutta hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty. Paperimassanukkeaihiot tilasin Nukke ja Lahja Ateljeesta.

Nuo nuket näyttävät ensi silmäyksellä ihan pohjalaisilta, mutta en tiedä miten savolainen osaa pohjalaisia maalata ja vaatettaa… Saati sitten heille pohjalaistaloa rakentaa. Ehkäpä otan taiteilijan vapauden ja katson mihin suuntaan luovuus vie – itään vaiko länteen.

Muutama sananen vielä tuosta käsikivusta ja sen hoidosta… Maha kivikovana kumpuna, verenpaine 191/126, sydän hakkaa, kaula punaisena ihottumasta jne. ja kaikkeen tähän oli syyllisenä lääkärin määräämä uusi särkylääke, jonka ei pitänyt edes ärsyttää mahaa! Onneksi tuo kamala olo meni ohi levolla. Särky- ja tulehduskipulääkkeille haluaisi jättää hyvästit. Muu elimistö kärsii turhan paljon siitä, että käteen saa hetkellisen helpotuksen.

Kiitos kannustavista viesteistä, joita olen saanut. Eiköhän tämä tästä, kun keskittää ajatukset muuhun. Vaikkapa tuohon uuteen nukkekotiperheeseen ja heidän tulevan kotinsa suunnitteluun…

Sairasloma jatkuu…

Meinasi tulla itsellekin kyynel silmään kun kävi luokassa kertomassa sairasloman jatkumisesta tammikuun loppupuolelle. Muutamalla oppilaalla oli kyynel silmäkulmassa, kun he kuulivat asiasta. On toisaalta mieltä lämmittävää huomata olevansa kaivattu ja odotettu. Ikävä oli tuottaa pettymys. Toivotaan, että käsi on kunnossa tammikuun lopulla ja pääsen luokan kanssa opin tieltä taivaltamaan. Silloin on niiden vuoro pettyä, jotka ovat olleet iloisia oman open poissaolosta.

Vaivalloista ja kivuliasta on tämän käsitapaturman kanssa eläminen ollut. Kuulema puolen vuoden sisällä enin osa käsikivuista ja -vaivoista pitäisi olla taaksejäänyttä elämää. Toivottavasti myös särkylääkkeet…

Jokainen hetki on arvokas ja ainutlaatuinen. Noista hetkistä muodostuu elämämme helminauha. Me itse voimme vaikuttaa helminauhamme väreihin ja sävyjen kirjoon.