Kyselin aiemmin (18.12.) blogissani ehdotuksia kädestäni poistettujen naulojen käytölle nukkekodissa. Sain Varjoyrtiltä ja Lotelta hyviä ehdotuksia, joiden pohjalta teen jotain sitten kun käsi on kunnossa. Koskapa vastaajia oli vain kaksi, niin palkitsen molemmat pienellä paketilla. Laitan siihen pakettiin jotain valmista, jotain itsetehtävää ja jotain materiaalia nukkekotiin. Onnea ja iloista mieltä itse kullekin!
Ihanan aurinkoinen ulkoilusää vallitsi tänään eteläisessä Suomessa. Kävimme ystäväni kanssa turinakävelyllä ja taas maailma parani kummasti. Suosittelen lämpimästi kaikille piristäviä turinakävelyitä!
Uusi vuosi kolkuttelee jo oven takana ja vanha on jäämässä taakse. Olipa sellainen vuosi, jota ei etukäteen osannut ennakoida. Vuoteen mahtui iloa, rakkautta, huolta ja kipua. Onneksi iloa ja rakkautta enemmän kuin huolta ja kipua. Vaikka vieläkin vasen käteni on kivulias ja tuntoyliherkkä. Eilen kokeilin takan kylkeä ja vedin käteni säpsähtäen pois kun luulin polttaneeni sen. Mieheni ihmetteli, ettei se noin kuuma voi olla, sillä hetkeä aiemmin hän oli kokeillut sitä. Kokeilin toisella kädellä ja kas kummaa eihän se ollutkaan tulinen… Kuinkahan kauan tätä tuntoyliherkkyyttä jatkuu?
Onneksi emme tiedä, mitä tuleman pitää. Sillä onhan tuo käsijuttu tuonut positiivisiakin asioita elämääni: enemmän aikaa lapsille, kotisivut ja blogin muutamia mainitakseni. Mietin kuvaa tähän kirjoitukseen ja totesin, ettei nukkekodeista löydy uuteen vuoteen liittyvää. Selasin muita kuvia…
Oheisen kuvan myötä haluan muistuttaa meitä iloitsemaan pienistä hetkistä, sillä sen taidon tuo käsitapaturma opetti aivan uudella tavalla minulle. Yritän itsekin muistaa sen, kun taas työ vie mukanaan loppiaisen jälkeen. Pienissä hetkissä piilee elämän ilo! Joskus sen pienen ilon hetken onnistuu ikuistamaan filmille, kuten kun minut oli kolmikuisena oli yllätetty suklaarasian kimpusta:
Tämän herkuttelukuvan (skannattu filmiltä ja lisätty canvas-pinta) myötä kaikile blogini lukijoille oikein Aurinkoista ja Onnekasta Uutta Vuotta 2009!
Tilasin Eeva-mattoon tarvikepaketin toukokuussa 2007 (http://www.dolores.fi) ja nyt se on vihdoinkin omalla paikallaan Nukkis1:ssä. Tosin viimeisen puoli vuotta se on ollut viimeistelyä vaille valmiina. Eilen laitoin sen venytykseen (leimasinaskartelusta tutut minisuihkepullot ovat käteviä myös nukkisjutuissa…) ja tänään silitin reunat nurjalle puolelle. Tuli tehtyä tällainen helppo ratkaisu viimeistelyssä tällä kertaa, kun ei tuolla kädellä vielä ompelemaan pysty. Maton reunojen taittelukin sattui, joten jumppaa tarvitaan, jotta pääsee taas käsitöiden pariin…
Joskus luin jostakin, että ottaessaan keskeneräisen käsityön käteensä, muistaa tarkalleen hetken ja paikan, jolloin sitä on edellisen kerran tehnyt. Niin kävi minulle maton esille ottaessani. Muistin tunnelman ja paikan, jolloin ompelin siihen viimeiset pistot. Joskus aiemminkin on jonkun toisen käsityön kohdalla käynyt samoin. Sen jälkeen sitä yleensä huokaisee ja jatkaa tekelettään eteenpäin.
ja Onnen Omenoita Uuteen Vuoteen 2009!
Kuuntelin joululauluja ja melankolisuus tarttui tuoden kyyneleet silmiin… Siis väärä levyvalinta, mutta pisti ajattelemaan. Uusimmassa Anna-lehdessä oli mainio juttu siitä kun toimittaja oli päässyt tutustumaan italialaiseen jouluun, iloiseen ja värikkääseen juhlaan. Siellä oli hämmästelty suomalaisten joululaulujen haikeamielisyyttä sekä kynttilöiden polttamista. Jutun mukaan italialaiset polttavat kynttilöitä vain vainajien muistoksi. Kieltämättä hautausmaa on kaunis joulunaikaan… Mutta eikö tärkeintä ole muistaa ihmistä hänen eläessään?
Kynttilät kuuluvat mielestäni jouluun. Mutta miksi joululauluilla tehdään joulusta surujuhla? Harras voi olla vaikkei sydän pakahtuisikaan melankoliasta. Mistä löydän ne iloiset joululaulut, jotka korostavat joulua ilon juhlana? Eihän Jeesuksen syntymä mikään surullinen tapahtuma ollut. Siis jouluiloa jokaiseen kotiin!
Usein lapsia pelotellaan joulupukilla kilteiksi… Eikö olisi parempi, että lapset olisivat ympäri vuoden reippaita. Vielä ei perheessämme ole joulupukki käynyt, mutta media vaikuttaa ja lapset tietävät kyllä joulupukin… Lahjoa kuitenkin voi antaa ilman joulupukkiakin.
Jouluna on kiva tehdä ja välillä ostaakin harkittuja lahjoja läheisilleen. Lahja kertoo omalla tavallaan iloani siitä, että toinen on olemassa. Olen siis kiitollinen, että minulla on läheisiä joiden kanssa viettää joulua. Eikä joulu yksin ole paha asia – sekin on tullut matkan varrella koettua. Yksinolo ei ole sama asia kuin yksinäisyys…
* * *
Tulihan sitä lunta tännekin… Viimeisen vuorokauden aikana maa sai kevyen lumipeitteen ja me saimme valkean joulun tänne eteläänkin – aivan kuin joululahjaksi.
Päivittelin kotisivuni – huhhuh… Eipä uskoisi kuinka monta kertaa jutut joutuu miettimään ja vatvomaan ollakseen tyytyväinen. Varmasti seuraavan kerran sivuilleen mennessään huomaa monta juttua, jotka voisivat olla toisin. Tällä kertaa tein tarkoituksella niin, että seuraamani blogit ovat eräänlaisena blogipilvenä…
Nyt voikin sitten vähitellen rauhoittua joulunviettoon. Niinpä toivottelen oheisen kuvan myötä kaikille leppoisaa ja levollista joulunaikaa!
PS. Täällä etelässä ei lunta ole enää tällä tavalla, mutta oli 25. päivä marraskuuta. Silloin kuvia ottaessani ajattelin, että jos jouluna ei ole lunta, on mukava sitten katsella talvisia kuvia…
Ledituikusta ovat muutkin tehneet lumilyhtyjä nukkekotiin ohjeiden kera mm. http://schifka.vuodatus.net/page/Lumilyhty___Halloween. Kaunis kiitos hänelle ideasta, jota sovelsin omassa lumilyhdyssäni.
Lumilyhtyni lähti liikkeelle Hobby Pointista löytämistäni mattavalkoisista 8mm:n helmistä. Pujotin helmet ohueen metallilankaan ja muotoilin lumilyhdyksi. Käytin lyhtyyni 21 helmeä. Tuon tuikkuosanhan voi Schifkan tavoin laittaa puuarkkuun. Saa nähdä minkä ratkaisun itse kehittelen siihen… Laitankohan vielä vähän tekolunta pallojen päälle peittämään metallilangat…
Innostuin lasteni kanssa tekemään pienet joulupussit luokkani oppilaille, jotka he saivat perjantaina käydessäni koululla. Tuntui oudolta käydä pitkästä aikaa koululla ja luokassaan…
Ikävää oli podettu puolin ja toisin. Täytyy tässäkin kehua, että minulla on mukava luokka opetettavana. Töitä saa heidän kanssaan välillä tehdä lähes uuvuksiin asti, mutta ne monet niin ihanat ilon ja onnistumisen hetket kantavat eteenpäin. Niin, että oikein mukavaa ja leppoisaa joulunaikaa luokkalaisilleni ja heidän vanhemmilleen!
Kävin Kiseleffin talossa ja löysin sieltä etsimäni eli opettajattaren nukkis2:een. Kotisivuille kuvia laittaesani tajusin, ettei nukkis2:ssa ole ollenkaan asukkaita…
Ei ollut helppoa valita Tarun kauniista nukeista juuri sitä oikeaa. Mietin myös sitä mahdollisuutta, että olisin ostanut vanhemman rouvan. Sen kuitenkin hylkäsin kohdatessani Victoria-nuken hienon, opettajamaisen ilmeen. Se on juuri sellainen ihanan arvoituksellinen, mutta kuitenkin jämäkkä.
* * *
Kunhan käsi paranee toimintakuntoon täytyy nukkisväki vaatettaa. Nyt pitää malttaa vain odotella… ja odottavan aikahan on tunnetusti pitkä. Toisaalta hyvin suunnitellun sanotaan olevan jo puoliksi tehdyn.
tekeleit ja turinoit is powered by WordPress | Entries RSS and Comments RSS
Copyright © 2008. All right reserved. Theme Design by Good Design Web
Laskuri käynistetty 22.12.2008
__ 
