Sain naulat pois kädestäni tiistaina ja tikit takaisin. Oli aika kivulias toimenpide paikallispuudutuksesta huolimatta. Sen jälkeen sain jumppaohjeet kädelleni fysioterapeutilta. Hänelle totesinkin, että motivaatio kuntouttaa käsi toimintakuntoon on korkealla, koska haluan päästä pian tekemään käsitöitä ja askarteluita…
Mitähän noista kuvan nauloista voisi tehdä nukkekotiin muistoksi käsitapaturmasta? Ehdota ideaa… Tämän vuoden loppuun mennessä ehdotuksen tehneiden kesken arvon nukkisjuttuja. Itselleni ei tullut muuta kuin naulakko mieleen.
Mittakaavana kuvassa 3 cm:n pituinen nuppineula.
Vinkki nukkekodin joulukuusenkoristeisiin: Korttiaskarteluissa käytettävistä puolikkaista helmistä saa helpolla kuusenkoristepallon. Laitat kahden puolikkaan väliin ohuen langan ja painat puolikkaat vastakkain. Koriste on valmis ripustettavaksi. Lanka ei saa olla liian paksu, sillä paksu lanka irvistelee rumasti puolikkaiden välistä.
Päivitin kotisivulleni (www.pohjatar.com) muutaman uuden nukkekotikuvan tänään. Kiinalaista osuutta päivitin perjantaina. Käypä kurkkaamassa…
Äidin leipomat ruisleivät maistuvat aivan toiselle kuin kaupan… Äidin luo on kuitenkin aivan liian pitkä matka hakeakseen tuoretta, juuri paistettua ruisleipää. Juuri uunista otetun leivän tai pullan tuoksu oli usein minua vastassa kun tulin koulusta kotiin. Myös tuore kahvi (tai tee) oli odottamassa ennen läksyjentekoa. Kun oli rämpinyt lumessa yli kymmenen asteen pakkasessa pari kilometriä, tuli tuoksu vastaan jo ennen kotiovea. Se kertoi rakkaudesta. Ei meillä ääneen rakastamisesta useinkaan puhuttu, mutta teoissa rakkaus ja välittäminen näkyivät. Tuon kotiin tulemisen tunteen haluan pitää mielessäni nyt kun äiti on sairaalassa.
Ihmisten pakkautuessa eteläiseen Suomeen tulee miettineeksi sitä, kuka huolehtii niistä jotka sinne kotipuoleen jäävät. Vielä ei ole keksitty keinoa millä voisi olla yhtäaikaa kahdessa paikassa. Tämä ajatus lienee tuttu monelle, jonka vanhemmat ovat satojen kilometrien päässä. Toisaalta juuri huoli vanhemmista voi olla syynä miksei lähdetä työn perässä etelään, vaan jäädään mieluummin työttömiksi kotipuoleen. Ei siis ole tää ihmisen elämä helppoa.
Onneksi kuitenkin on puhelin, kännykkä, sähköposti jne. eli voimme jutella kauempanakin asuvien sukulaistemme kanssa sekä lähetellä heille viestejä. Eikä pidä unohtaa ihan perinteistä kirjeen kirjoittamista. Kirjeeseen voi kätevästi sujauttaa myös valokuvia… Olkoon tämän päivän hyvä työ se, että otamme yhteyttä läheisiimme!
Harmitti, kun jälleen kerran, siis ainakin neljännen kerran, oli yhteystietomme väärin lapsen mukana koululta tulleessa yhteystietolistassa. Joka kerta olen ottanut yhteyttä listan toimittaneeseen henkilöön – tuloksetta. Me olemme nuo tiedot antaneet oikein, mutta listan toimitttaja ei tunnu ymmärtävän puhelinnumeromme numeroiden järjestystä. Ilmeisesti hän ei halua, että lapsellemme soitetaan…
Pistää miettimään sitäkin, minkä verran näitä yhteystietolistoja loppujen lopuksi tarvitaan ja käytetään. Opettajahan ei niitä saa lain mukaan laatia. Vanhemmat voivat halutessaan kerätä toistensa tiedot ja laatia kyseisen listan. Toisaalta se on hyvä olla olemassa, kun tarvitsee ottaa syystä tai toisesta yhteyttä luokkakaverin kotiin. Mutta… Nimeähän eikä tietoja ole pakko kyseiseen listaan antaa, mutta kuka nyt haluaisi lapseltaan riistää sosiaalisen verkoston?
Niinpä voin vain suositella oikolukua monen ihmisen voimin, kun yhteystietolistoja laaditaan! Harva niihin kuitenkaan muutoksia erillisten lippujen tai lappujen mukaan tulee korjanneeksi ja sitten ihmetellään kun ei saada yhteyttä…
***
PS. Joulukortit on jo postitettu! Onneksi on eniro.fi ja muut vastaavat palvelut, jotta saa nuo joulukorttien osoitetiedot kohdalleen. Vain yhden joulukorttilistallani olleen henkilön osoitetta ei sieltä löytynyt…
Ihanaa kun maa sai jälleen valkoisen peitteen. Lumesta nauttii eniten silloin, kun ei tarvitse itse liikkua kuin kävellen ja ihan lähimaastossa. On ollut kiva myös nauttia siitä kun saa jonkin asian eteenpäin ja tehdyksi. Teimme lasten kanssa joulukortit valmiiksi. Tänään oli vuorossa lähinnä korttien kokoamisvaihe ja osoitteiden kirjoittelu kirjekuoriin. Osaset olimme tehneet jo viikonloppuna valmiiksi. Tänään kirjoittelin myös runon kortteja varten:
Tänä jouluna toivon sinun
pysähtyvän hetkeksi,
ajattelevan kaikkea hyvää ja kaunista,
unohtavan hetkeksi murheet ja huolet
– tuntevan kiitollisuutta:
saat elää ja kokea tämän joulunajan.
Samalla toivon sinun muistavan
ja hiljentyvän jouluseimen eteen
– paljon on aihetta kiitokseen.
Jouluyönä enkelit ilosanoman
kertoivat kaikelle kansalle…
-pohjatar 2008-
Tiedän, että kaupasta saisi halvalla kortteja tai ettei niitä tarvitsisi lähetellä kun voi soittaa. Olen korttien suhteen vanhanaikainen… Pidän käsillä tekemisestä ja käsillä tehdyistä korteista. Mielestäni ne viestittävät sitä, että ihminen on ajatellut juuri sinua tehdessään sen kortin sinulle.
Tänä vuonna tein itse kortit niin, että ajattelin saajaa ja mietin millainen kuva-aihe ja värit hänelle sopisivat parhaiten. Toivottavasti saajat ovat tyytyväisiä. Niiden iloksi, jotka eivät postilistallani olleet, tulen laittamaan kuvia tänne blogiin. Ehkä muutaman kuvan laitan kotisivuillenikin, jotka on päivitetty viimeksi tänään.
On kiva aloittaa blogittelu mukavalla uutiselle eli sain kipsin pois kädestä tänään – jihuu! Kivusta en vielä täysin eroon päässyt. Kun vain nyt muistaisi olla kääntelemättä kättä… Pientä taustaa jihuu-huudolle:
Kämmeneeni tuli marraskuun 1. päivänä sirpaleinen murtuma, joka vaati leikkauksen 11.11. Töölössä. Mediakasvatus on vaarallista… ja suojatiet vielä vaarallisempia. Sillä kaaduin Kampissa astuessani suojatielle kun olin tulossa mediakasvatuksen koulutuksesta. Kukaan ei tullut kysymään vointiani, vaikka makasin hetken rähmälläni maassa – silmälasit ja hattu olivat lentäneet pois päästäni ja muutama auto pysähtynyt suojatien eteen odottamaan vuoroaan. Milloin meistä ihmisistä on tullut välinpitämättömiä?
Pääsin kotiin ja sieltä Porvoon sairaalan päivystykseen odottelemaan. Pahaksi onnekseni röntgenkin oli juuri muutama minuutti aikaisemmin mennyt kiinni. Ei muuta kuin seuraavana päivänä uudelleen röntgenin kautta lääkäriin. Muutaman tunnin odottelun jälkeen käsi kipsattiin, koskei saatu konsultoitua Töölön käsikirurgia. Pääsin siis kotiin odottelemaan puhelinsoittoa, joka tuli seuraavana iltapäivänä.
Minut ohjattiin eteenpäin käsikirurgille Töölöön tiistaiksi. Helsingin amuruuhkan (kamala!!) läpi selvittyä sainkin kuulla tuomion: käsi leikataan seuraavan viikon tiistaina. Kipsikätenä vietin viitisen viikkoa. Leikkauksessa siirrettiin värttinäluusta luuta kämmeneen eli taisi olla vaativampi toimenpide. Sen lisäksi kädessäni on vielä viisi naulaa pitämässä luita paikoillaan. Niiden poisto on vielä edessäpäin.
Ei sitä aamulla kotoa lähtiessään tiedä, mitä eteen tulee. Suojelusenkelini olivat läsnä, kun en päätäni kolauttanut katuun… Nostan hattua ihmisille, jotka työskentelevät sairaaloissa, etenkin päivystyksissä. Kaiken kiireen keskellä he kohtaavat ihmisen ja yrittävät parhaansa mukaan helpottaa heidän hätäänsä. Kiirettä ja vilskettä tuntui riittävän koko ajan ja potilaita laidasta laitaan. Saan olla kiitollinen omasta osastani.
Lapset ovat auttaneet miehen ohella hienosti arjen asioissa. Ruuanlaittokin on tullut lapsille tutuksi… Tuumasipa vanhempi, ettei hän tiennyt lettujen paiston vievän niin paljon aikaa. Monta kertaa olen saanut todeta, ettei maailma ole yksikätisten. On jäänyt välillä jugurtti syömättä kun ei ole saanut niitä kantta auki tai appelsiiniä kuorittua. Nyt täytyy vain muistaa, ettei kipsittämyys tee kädestä tervettä.
Eniten harmittaa se, etten voi tehdä enkä opettaa käsitöitä koko keväänä… Kädentaitajalle se ei ole helppoa kestää. Mutta onneksi pystyn värittelemään leimasinkuvia ja jotain pientä kortti- ja skräppäysaskartelua tekemään. Niin ja sainpahan vihdoinkin kotisivut ja blogin aikaiseksi. Kotisivut (pohjatar.com) ovat keskeneräiset ja monta puutetta sekä virhettä olen jo huomannut. Päivittelen niitä vähitellen käden kipuilun helpottaessa.
Siis tervetuloa kurkkimaan tekeleitteni ja turinoitteni maailmaan. Jätä kommentteja, sillä on mukava tietää keitä täällä liikkuu. Olen pitkään ollut itse hiljainen blogien lukija, mutta ehkäpä siinäkin suhteessa reipastun. Kaipa tässä on todettava, että käden loukkaantumisen myötä elämääni on tullut uusia ilonaiheitakin. Kun vain kivusta pääsisi…
