Ikävä…

Äidin leipomat ruisleivät maistuvat aivan toiselle kuin kaupan… Äidin luo on kuitenkin aivan liian pitkä matka hakeakseen tuoretta, juuri paistettua ruisleipää. Juuri uunista otetun leivän tai pullan tuoksu oli usein minua vastassa kun tulin koulusta kotiin. Myös tuore kahvi (tai tee) oli odottamassa ennen läksyjentekoa. Kun oli rämpinyt lumessa yli kymmenen asteen pakkasessa pari kilometriä, tuli tuoksu vastaan jo ennen kotiovea. Se kertoi rakkaudesta. Ei meillä ääneen rakastamisesta useinkaan puhuttu, mutta teoissa rakkaus ja välittäminen näkyivät. Tuon kotiin tulemisen tunteen haluan pitää mielessäni nyt kun äiti on sairaalassa.

Ihmisten pakkautuessa eteläiseen Suomeen tulee miettineeksi sitä, kuka huolehtii niistä jotka sinne kotipuoleen jäävät. Vielä ei ole keksitty keinoa millä voisi olla yhtäaikaa kahdessa paikassa. Tämä ajatus lienee tuttu monelle, jonka vanhemmat ovat satojen kilometrien päässä. Toisaalta juuri huoli vanhemmista voi olla syynä miksei lähdetä työn perässä etelään, vaan jäädään mieluummin työttömiksi kotipuoleen. Ei siis ole tää ihmisen elämä helppoa.

Onneksi kuitenkin on puhelin, kännykkä, sähköposti jne. eli voimme jutella kauempanakin asuvien sukulaistemme kanssa sekä lähetellä heille viestejä. Eikä pidä unohtaa ihan perinteistä kirjeen kirjoittamista. Kirjeeseen voi kätevästi sujauttaa myös valokuvia… Olkoon tämän päivän hyvä työ se, että otamme yhteyttä läheisiimme!