Rintamamiestalo nro 81 sai asukkaat.
Niinpä, josko taas löytäisi tiensä nukkisharrastuksen pariinkin. On matkan varrella ollut paljon kaikenlaista puuhattavaa ja nukkisharrastus on jäänyt syrjemmälle. Mitä nyt välillä on muutamia ihania juttuja ostellut nukkikseensa.
Rintamamiestalokin tuli hankittua ja siihen perhe. Varoituksen sana nukkisharrastajille: nukkekotikirppisryhmä fb:ssä on katalan koukuttava paikka. Sieltä voi tehdä löytöjä. Kuten nukkekodin perheen, pönttöuuneja, hellauuneja… 😉
Mutta nyt takaisin Nukkekotilehden taiton pariin, jotta saadaan lehti painoonkin lähiaikoina.
Sain nalleni lähes 40 vuotta sitten. Se jäi lapsuudessani kesäksi nukenrattaisiin ja haalistui auringossa. Viime kesänä siirsin sen mökiltä kotia ja samalla avasin sen… Poistin vanhan rouhetäytteen, jonka olin pilannut pesemällä nalleni 70-80-luvuilla. Nalle ei kuivunut tuolloin täysin auringossakaan. Nyt peseminen onnistui ilman täytettä ja paljasti nallen kuluneet paikat. Ikä saa näkyä niin nallessa kuin meissä ihmisissäkin, niinpä nallen ulkoinen huolto oli siinä.
Vuoden 2011 viimeisenä päivänä se sitten sai uuden villavanutäytteen ja voi jälleen kuunnella huolia, iloja ja murheitakin. Kiitos vielä kerran isälle, jolta tämän rakkaan nallen sain. Kaipa nallen kaltoin kohtelu matkan varrella, mutta toisaalta hyvä ja hellä huolenpito kuvaavat myös isäsuhdettani…
Yli vuosi on vierähtänyt edellisestä postauksesta. Monia keskeneräisiä töitä olen saanut toissavuotisen uudenvuoden päätöksen mukaisesti valmiiksi. Uusia on myös tullut aloiteltua…
Osasyynä blogihiljaisuuteen on ollut innostukseni valokuvauksesta. Siihen liittyen perustin ihan uuden kotisivun eli kuvaikkuna.fi. Siellä yritän myös päivitellä blogia, tosin savokarjalan murteella tai ainakin sillä murteella minkä kotipaikalla opin.
Neuletyö on usein ollut kädessäni tv:tä katsellessani. Sarjakuvakoulutuksessa istuessani tuli veljenpojalle neulottua sukat, kun vain vielä saisi ne pistettyä postiin… Omalle pojalle neuloin pääkallolapasten ohjetta soveltaen pääkallokämmekkäät. Parit pääkallolapsetkin olen neulonut. Toisista toinen lapanen vietti useamman kuukauden lapsen koulun katolla, kun oli sinne lennellyt. Onneksi kuitenkin löytyi.
Kokeilin ensimmäistä kertaa eläessäni helmikudontaa. Ohjeet olivat monimutkaisemmat kuin mitä itse työn tekeminen oli. Työn edistyessä huomasi kudontatahdinkin nopeutuvan; tosin malli oli helppo ja nopeasti mieleenpainuva. Helmikudonta oli rentoa ja mukavaa tekemistä, jota oppilaatkin pääsevät kokeilemaan lähiviikkoina.
Ystävyyden helminauha on värikäs,
arvokkaampi kuin kulta, hopea ja timantit.
Jokainen ystävä on jättänyt helmen nauhaan,
omanlaisensa.
Osa helmistä pujoteltu kyynelten kera,
suurin osa sujahtanut iloisesti omalle paikalleen.
Helminauhassani on monta värikästä helmeä…
Kiitos, ystävät!
Ihastuin Thomas Sabo -korusarjan maskottikoruihin, joista voi koota mieleisensä korun joko kaulaan tai ranteeseen. Kotona oivalsin myös tuolle pikkurasialle kierrätyskäytön – tyylikäs rasia on juuri sopivankokoinen nukkekotiin hatturasiaksi. Eli ei muuta kuin näitä maskottikoruja keräilemään…
Olen saanut oppilaaltani kahtena keväänä orkidean. Pelkäsin saavani ne hengiltä jo ensimmäisen kesän aikana, kun ei minulla yleensä kukkivat kukat ole menestyneet. Molemmat ovat kuitenkin hengissä vieläkin ja yhä uudelleen ilahduttavat kukinnallaan pari kertaa vuodessa. Tänä talvena lähes samaan aikaan molemmat lumoavat kukillaan. Tarkempia lajikenimikkeitä en ole laittanut ylös, vaan iloitsen niistä sellaisinaan ilman intohimoista paneutumista niiden hoitoon. Kastelu silloin tällöin on näille riittänyt…
tulkitsemme elämää, sen kauneutta ja rosoisuutta. Kuvatessaan huomaa paljon sellaisia asioita, joihin ei aiemmin ole kiinnittänyt mitään huomiota. Lintulaudan elämää kuvatessa huomioin lajien runsauden ja yksilöiden erilaisten ulkoisten piirteiden lisäksi lintujen erilaisia luonteita. Toinen lintu oli kuin adhd-lapsi, eikä malttanut olla hetkeäkään paikallaan. Toinen lintunen taas vietti pitkän tovin paikallaan, nauttien sille tarjotuista herkkupaloista. Kuvan hömötintti kuului tuohon vilkkaaseen ryhmään, josta ei meinannut saada ollenkaan kuvaa.
Kuvaaminen rentouttaa ja voimauttaa. Etenkin silloin kun kohtaan asioita, joita on vaikea kohdata ja käsitellä tai asioita, joista iloitsen, lähden usein kävelemään ja kuvaamaan luonnon ihmeitä. Toiset ulkoiluttavat koiriaan, minä kameraani. Silloin kun into kuvata on suuri ei kova pakkanenkaan menoa haittaa… Lisää vaatetta päälle ja menoksi. Onpahan viileitä kuvia kesän helteille katseltavaksi. Sillä aika moni talvinen kuva tuo mukanaan vilun väreitä, kun niitä koneelta katselee kävelyretken jälkeen.
Yleensä en tee uudenvuodenlupauksia, mutta… Keskeneräisiä käsitöitä ja askarteluita on liian paljon kaapeissa, joten päätin tehdä tämän vuoden aikana mahdollisimman monta keskeneräistä käsityötä valmiiksi.
Aloitin Satumetsä-lapasista, jotka olen neulonut ja huovuttanut jo pari vuotta sitten. Mutta kirjontaa en ollut saanut tehtyä eli nyt oli sen aika. Valmistuivat sopivasti näille pakkaskeleille. Lapaset on tehty joiltakin käsityömessuilta ostetusta valmispaketista, jossa oli kaikki tarvittavat langat ohjeiden kera (Taito-Pirkanmaa). Tämä olkoon alkuna lupauksen toteuttamiselle ja siinä pysymiselle.
Saanko esitellä: Jesse-marionettinukke, ammatti: puuseppä, kenties…
Jesseltä puuttuu vielä näistä kuvista ohjausnarut, jotka laitoin tänään. Marionettinukke valmistui eilen hauduttuaan ensin alitajunnassa pari kuukautta. Nukeillakin on selkeästi omat odotusaikansa ja synnytystuskansa. Jessen tehtävä on alkuun olla mallinukkena koulun tekstiilityötunneilla. Sen jälkeen aika näyttää mitä Jesse kertoilee ja missä.
Jesse-marionetin myötä kaikille blogini lukijoille oikein mukavia vuoden viimeisiä tunteja sekä kaikkea hyvää ja ihanaa vuoteen 2010!
joulukuu 27th,2009
nukkekodit | tags:
nukkekoti |
No Comments
